Uutiset

🎉 Keittiö Online 10 vuotta – paikallista keittiöosaamista jo vuodesta 2015

01.08.2025 | Uutiset

Keittiö Online täyttää tänä vuonna 10 vuotta – jonka aikana olemme saaneet toimittaa keittiön jo yli tuhanteen kotiin. Kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme ja yhteityökumppaneillemme.

Suunniteltu asiakkaan arkeen – keittiö kolmessa päivässä?

Keittiö Onlinen tarina alkoi vuonna 2015 Kouvolasta. Tänä päivänä palvelemme asiakkaita koko Kymenlaakson alueella – ja yhä useammin myös pääkaupunkiseudulla. Yrityksen vahvuus on alusta asti ollut tiiviissä yhteistyössä, jossa suunnittelu ja tuotanto kulkevat rinnakkain.

– Kolme viikkoa on normaalia. Mutta kyllä, olemme toimittaneet täysin asennusvalmiin keittiön jopa kolmessa päivässä.

Siinä missä suuret keittiötoimittajat sanelevat aikataulut, Keittiö Onlinella kysytään aina ensin:
”Milloin sinä toivoisit uuden keittiösi saapuvan?”

Keittiö, joka ei jää perusratkaisuihin

Keittiösuunnittelu alkaa aina asiakkaan toiveista, mutta kokemus tuo mukanaan näkemyksiä ja oivalluksia, joita asiakas ei välttämättä osaa pyytääkään. Usein lopputulos on jotain aivan muuta kuin mistä lähdettiin – ja juuri siinä piilee Keittiö Onlinen vahvuus.

– Budjetti antaa raamit, mutta se ei ole rajoite. Meidän tehtävämme on löytää siihen parhaat ratkaisut.

Kestävää laatua ja palvelua avaimet käteen -periaatteella

Kaikki kalusteet toimitetaan valmiiksi kasattuna – laatikot, mekanismit ja etulevyt paikoillaan. Se nopeuttaa asennusta ja takaa korkean laadun.

Myös asennuspalvelu hoituu kauttamme, sisältäen myös LVIS-työt. Käytämme vain paikallisia ja luotettavia yhteistyökumppaneita.

Mutkaton Keittiöremontti – helppo tapa toteuttaa koko keittiön uudistus

Kun vanha keittiö kaipaa täyden remontin, Mutkaton Keittiöremontti tekee uudistuksesta sujuvan. Kyseessä on kokonaisvaltainen palvelu, jossa keittiö remontoidaan lattiasta kattoon – mukaan lukien keittiökalusteet, kodinkoneet sekä kaikki pintamateriaalit.

🔧 Mitä saat Mutkattomassa Keittiöremontissa:

  • Tarvekartoitus ja suunnittelupalvelu
  • Kalusteiden ja kodinkoneiden toimitus
  • Lattia-, katto- ja seinäpintojen uusiminen
  • Asennus, sähkö- ja putkityöt
  • Vanhan keittiön purku ja kierrätys

Saat kaiken yhdeltä toimijalta, selkeällä suunnitelmalla ja aikataululla. Koska Keittiö Online vastaa koko projektista, säästyt yllätyksiltä – usein myös hinnassa.

Yrityksille – keittiö jopa viikossa

Yritysasiakkaat arvostavat nopeutta ja sujuvaa viestintää. Meiltä saa keittiön kasattuna jopa viikossa – noudettuna tai toimitettuna kohteeseen.

Nopean toimituksen PRO-mallisto on suunniteltu juuri tätä varten.

Suosittelut puhuvat puolestaan

Yhä useampi asiakas tulee meille suositusten perusteella. Keittiö Online on lunastanut paikkansa paikallisena, luotettavana ja joustavana keittiötoimittajana – ja nyt 10 vuoden jälkeen voimme sanoa olevamme edelleen samalla tiellä.